Tässäpä sääntöjä:
1. Lisää tunnustus blogiisi ja julkaise säännöt.
2. Ilmoita palkinnon saajille heidän blogeissaan.
3. Palkinnon voi jakaa eteenpäin kymmenelle blogin pitäjälle.
4. Ilmoita blogissasi kenelle jaat tunnustuksen eteenpäin.
Minä haluan ojentaa tunnustuksen seuraaville taitureille ja heidän upeille blogeilleen!!
Tämä kirja ei hehkutukselleen paljon perusteluja kaipaa, mutta hehkutanpa ja hehkun kuitenkin!! ;D
Nyt täytyykin mennä innolla jatkamaa siivousta, jotta voin sitten upota nojatuolin syövereihin tämän ihanuuden parissa. 
Carlotta oli saapunut Villa Vanillaan rakkaan mamansa kanssa. Myrskyinen merimatka oli kulunut apeissa tunnelmissa. Papa oli kuollut ja äiti makasi hytissä pahoinvoivana. Oma rakas lapsenhoitaja oli jäänyt kauas Intiaan.
Charlotta oli kuitenkin nauttinut merimatkasta, valtavista aalloista ja lokkien kirkunasta. Hän oli istunut kapteenin polvella kuunnellen tämän hurjia tarinoita merihirviöistä. Kapteeni oli kehunut häntä oikeaksi merikarhuksi ja vakuutellut, että hänen suonissaan taatusti virtasi kunnon purjehtijan verta.
Sitä Charlotta kyllä hiukan epäili, hänen isänsä oli hyvin vanha, paljon vanhempi kuin äiti. Ja niin kauan kuin Charlotta jaksoi muistaa, oli isä istunut tyynyin tuettuna vuoteessa. Yskien niin hirmuisesti, että Charlottaa jostain syytä aina hiukan pelotti.
Mutta nyt hän oli täällä. Talon poika pyydysti haavillaan perhosia tai keräsi sammakon kutua lasipurkkeihin. Se oli Charlottan mielestä iljettävää. Äiti makasi voipuneena vuoteessa ja muu väki tuntui hääräävän vain vauvan ympärillä, mikä oli Charlottasta yhtä omituista, kuin sammakon kudun kerääminen. Vauva tuntui vain huutavan tai haisevan, hyi!
Talossa vilisi kissoja ja koiria, niistä Charlotta piti kovastikin, sillä isän vuoksi, niin äiti aina sanoi, ei heillä ollut omaa koiraa.
Mutta mitä ihmettä hän tekisi, kaikki rakkaat lelutkin olivat vielä purkamatta.
Silloin Charlotta äkkäsi pöydällä kiiltelevät sakset ja valokuvakansion. Sakset näyttivät niin houkuttelevilta, ehkä hän voisi edes hiukan kokeilla...
Siinä samassa Cilvia-täti rynnisti paikalle korot lattiaa vasten kipunoiden ja puuteri pöllyten. Tädin peruukki tutuisi hullunkurisesti ja hänen kapeitten huuliensa välistä ei kuulunut kuin epämääräistä vinkunaa.
Samassa Bella-neitikin viiletti helmat hulmuten paikalle.
Cilvia-täti näytti pyörtyvän hetkellä millä hyvänsä. Täti autettiin sohvalle, jossa tälle tarjottiin nenän alle kummallista pulloa. Sitä haistellessaan tädin silmät pyörivät päässä ja Charlottan mielestä täti näytti vain entistä enemmän pahoinvoivalta.
Bella torui Charlottaa ja kertoi miten vaaralliset sakset ovat, jos niitä ei osaa käyttää ja mitä kauheuksia niillä saa aikaan jos ei yhtään harkitse. Sitten Bella kertoikin pari hassua tarinaa kaljuksi kynitystä otsatukastaan ja äitinsä Cilvian juhlamekkoon leikatusta reijästä.
Mutta eihän Charlotta ollut tehnyt mitään! Ei yhtään mitään!
Vaikka lyhyt otsatukka kyllä kuulostikin todella koomiselta, niin ja entäs se reikä juhlamekossa, siinäpä vasta vitsien vitsi. Ehkäpä Charlotta tulisi kaikesta huolimatta viihtymään hyvinkin Villa Vanillassa, talossa kun oli paljon naisväkeä ja niin ollen myös paljon juhlamekkoja!.... ;D
Tämä hurmaava pikku neiti on tietysti Taru Astikaisen taituroima. Puvun kokoamisessa olen käyttänyt liimaa, liimaa ja vielä hiukan liimaa :D Sukkahousut ovat oikeat nailonit :)ja kiinni aluspöksyissä sukkanauhoilla, kengät ovat valkoista tekonahkaa.
Aikakausi taitaa heittää härän pyllyä, mutta ihan pakko oli tehdä tuollaiset sukat.
Mekon kangas on Tildaa, somisteena erilaisia pitsejä. Käsivarressa riippuva hökötys on pitsinen hattu :) Hiukset kähersin veden, muotovaahdon ja kasan coctailtikkujen kanssa...neiti oli todella naurettava näky paplareissaan :D
Villa Vanillakin oli vihdoista viimein saanut kauan kaivatun perheenlisäyksen. Tässä siis William Raven. William siksi, että tämä pulloposki tuo niin mieleeni nuorimmaiseni pulloposket ;D, nimi on muunnos siis hänen nimestään. Tämän nuken katseluun sitä ei kyllästy, aivan ihana siis :)
Tuohon aikaan 1700-1800 luvulla, poikalapsetkin puettiin pitkään tyttöjen vaatteisiin. Oli pitkät leningit, korsetit ja kaikki :) lasten muoti kun mukaili aikuisten vaatteita.
Pienillä vauvoilla oli koko kapalo, jonka uskottiin oikaisevan lapsen jäsenet kauniin suoriksi. Riisitauti oli kuitenkin yleinen vaiva, joten tuskimpa kapalot siinä auttoivat. Tiukassa kapalossa lapsi oli kätevä ja helposti siirreltävä paketti. Tiukassa kapalossa lapset olivat myöskin uneliaita, mikä ehkä helpotti lasten hoidossa..mene ja tiedä.
Minä en kuitenkaan halunnut tälle vaaville tiukkoja kapaloita tai tyttöjen mekkoja...oman mielen mukaanhan tätä nukkekotianikin näpertelen :) Ja jos madame Cilvia, arvostettu isoäiti toikin minulle ja tyttärelleni mieleen Joulupukin muorin :D :D :D niin tämä pikku herra on kyllä ihan selvä piparkakku poika ;D Pipari oli muuten nuorimmaiseni odotusajan nimikin...hih! :D Jep, on höperöä, tämä nukistelu ;D
Leski-rouva Cilvia Raven oli saapunut Ranskasta, katsastamaan poikansa taloutta, uutta miniäänsä, tytärtään ja lapsen lapsiaan. Madame oli matkasta uupunut, mutta silti riemuissaan tavatessaan rakkaan poikansa ja tyttärensä.
Kolkko talo ranskassa, oli kaikunut tyhjyyttään, täällä kaikui Jonah pojan nauru, iloisten vanhojen rouvien kaakatus ja Bella-neidin korkojen kopina, tämän vilistäessä pitkin portaita ja kartanon huoneita.
Cilvia rakasti koreita vaatteita ja upeaa peruukkiaan. Jonah pojan naurun pyrskähdyksetkään, eivät estäneet häntä käyttämästä tätä upeaa ranskalaisen peruukkimestarin luomusta.
Cilvian mielestä ylhäisö rouvan täytyi näyttääkin mahtavalta ja kunnioitusta herättävältä. Kertoessaan pojan pojalleen peruukeista, joissa keikkui lintuja ja jopa laivojakin, oli tämä nauranut aivan katketakseen. Cilvia oli yrittänyt näyttää vakavalta asiaa kertoessaan, mutta yhtyi sitten Jonah pojan nauruun.
Erityisen ylpeä Madame Cilvia oli hoikkana säilyneestä vartalostaan ja sorjista sääristään, niillä olikin tanssittu, jos jonkinlaista menuettia, jopa itsensä kuninkaan hovissa.
Ilkeämieliset naapurin rouvat olivat Ranskassa vihjailleet, että leski-rouvana hänen pitäisi pukeutua mustaan ja käyttäytyä muutenkin hillitymmin ja vaatimattomasti. Oh la laa, oli cilvia silloin vain tuumannut..hänenkö pitäisi pukeutua tervaan ja höyheniin, jotta kateellisten kielenkannat eivät kalkattaisi. Voi kateellisiahan tulisi aina olemaan, jos hän pukeutuisikin mustaan pukuun, olisi toisilla kadehdittavana hänen rahansa tai upea neulankäyttönsä.
Mutta nyt hän oli rakkaiden lapsukaistensa luona ja aikoi tänne jäädäkin pitemmäksi aikaa, sillä perheeseen oli syntynyt kauan kaivattu poika lapsi ja Cilvian mielestä oli aivan ihanaa olla isoäiti.
Nukke on Taru Astikaisen käsialaa ja Victoria alkuperäiseltä nimeltään. Nuken olen nimennyt uudestaan edesmenneen mummuni nimeä mukaillen.
