Oli sateinen ja hämärä iltapäivä, Bella kuljeskeli huoneessaan toimettomana. Hän peilaili välillä itseään peilistä, istahti tuolille, lukaisi jokusen sanan romaanistaan, katseli tympääntyneenä ulos ikkunasta ja huokaili. -"Äh, kuinka tylsää!"
Bellan isoveli oli lähtenyt taas yhdelle pitkistä merimatkoistaan ja pitänyt sitä ennen oikein tulikiven katkuisen puheen siitä, kuinka huikentelevainen Bella oli ollut rahan käytössään ja kuinka tähän tulisi nyt muutos. Uudet vaatteet, hepenet ja kaikenlainen tilpethööri olisi nyt kiellettyä.
Ei auttanut selitykset, kuinka tärkeää olisi saada uusi leninki tai vaikka vain hattu... tähän Jaime vain tokaisi, että pikkusisko voisi etsiä uuden rahasammon itselleen, ei kai sisko halunnut jäädä vanhaksipiiaksi, isoveli vielä ilkeili.
Mutta kuka mies tahtoisi puolisokseen naisen, joka ilkeäisi tulla tanssiaisiin viimekauden asusteessa. Silloin Bella muisti ullakolla majailevat, äiti vainajansa vanhat leningit, ehkäpä sieltä voisi löytyä sopivaa pitsiä tai käyttökelpoista kangasta, vaikka vanhan leningin uudistamiseen.
Arkkuja penkoessaan ja vaatteita hengareissa pöyhiessään, Bella kuuli yhtäkkiä, jostain uikutusta. Sydän kurkussa pamppaillen Bella...
siirsi turkkeja varovasti syrjään ja kuulosteli..kyllä vain uikutus ja haukahtelu kuului täältäpäin.
Turkkien takana oli rautasalpa, joka avautui hiljaisesti, kuin huolellisen rasvauksen jäljiltä. Varovasti Bella työnsi ovea.
Ja mikä ihmeellisyys hänen silmiensä eteen avautuikaan. Huone josta hän ei ollut koskaan kuullutkaan, takassa räiskähteli pieni tuli ja erikoinen kattovalaisin loi huoneeseen punaista ja hämyistä tunnelmaa.
Uikutus ja haukahtelu kuului lattialla olevasta pennusta, joka leikki hassunnäköisellä, mustavalkoisella karhulla..mikäköhän eläin sekin mahtoi olla?? Ja "koiran" pentu keltaisine silmineen, ei näyttänyt aivan tavalliselta koiralta, leikkisältä ja riehakkaalta kylläkin.
Bellan vasemmaltapuolelta, kuului kummallisia sähähdyksiä ja sihahduksia. Bella vilkaisi sivulleen ja huomasi kukkaruukussa sähisevät kukat. Kukilla oli tuijottavat silmät ja lipovat kaksihaaraiset käärmeenkielet. "Uh, mitä ihmeen kukkia tuollaiset ovat?"
-"Ja mikä ihmeen huone tämä oikein on ja kenen?" Bella ihmetteli.
-"Omistaja ei liene kovin kaukana, mutta missä."
Ja millainen tuo huoneen omistaja olisi?
Huoneen nurkassa oli kulunut kirjoituspöytä täynnä kummallisia kirjoja ja pöydän ääressä olevat tuolit oli verhoiltu nahalla, jollaista Bella ei ollut eläissään nähnyt. Myös huoneen lukuisat patsaat ja kummalliset esineet ihmetyttivät Bellaa.
Huone vaikutti yhtäaikaa sekä hylätyltä, että asutulta... huone tuoksui tunkkaiselta, mutta ilmassa oli myös vahva myskin ja mausteiden tuoksu. Hiljaa ja varovasti hiipien Bella kuljeskeli huoneessa, toisekseen huone kutkutti hänen mielikuvitustaan... ja kyllä huone tuntui hiukan pelottavaltakin... kokoajan oli tunne, kuin joku katselisi häntä.
Takan vieressä oli eriskummallinen sermi, siihen oli maalattu maisemia, jollaisia Bella ei ollut koskaan nähnyt. Seinällä oli eriskummallinen taulu, lasinen kehys jonka sisässä oli pieni maalaiskylä haikaroineen ja taulun päällä oli rivi sinivalkosia posliinipulloja, joissa oli hyväntuoksuisia kylpyvaahtoja. Bella kurkisti varovasti syvemmälle sermin taakse ja silloin hän näki sen....IIK!! Bella kirkaisi!
Nurkassa seisoi jäykkä olento, yltympäriinsä kankaisiin verhottuna. Bella tökkäsi oliota varovasti sormellaan, mutta olio seisoi vain paikoillaan. -"Huh, kylläpä säikähdin." Bella tuumasi ja muisteli, että kotiopettajatar oli aikoinaan kertonut hänelle, Egyptissä olevista muumioista... no tämä oli varmaan nyt, sellainen muumio, mutta eipä Bella olisi uskonut koskaan sellaiseen törmäävänsä omassa kodissaan.
Takan toisella puolen oli pehmeän näköinen vuode. Sängynpääty oli uskomattoman kaunista kiinalaista kangasta... sen kyllä Bella tunnisti, niin monet kerrat oli hän samantapaisia kankaita sormissaan hipelöinyt.
Tikatun kankaan alla oli epämääräisen näköinen möykky.
-"Ahaa, vai olet sinä mennyt piiloon, mutta nytpä paljastuit!" Bella huudahti riemuissaan ja tempaisi täkin vuoteessa olijan päältä. "IIIIK!!" Bella kirkaisi!
Täkin alta paljastui kamala, vanha luuranko. Samaan aikaan huoneesta kuului matalaa naurua... silloin Bella päätti häipyä huoneesta.
Bellan hoippuessa säikähtäneenä huoneesta, hänen mekkonsa takertui johonkin, iljettävän näköiseen patsaaseen. Bellan tempoessa leninkiään irti iljetyksen hampaista, käheä nauru tuntui vain voimistuvan ja kuuluvan lähempää.
Sydän pamppaillen Bella ryntäsi ulos huoneesta ja paiskasi oven perässään kiinni. Käheä nauru siivitti hänen pakoaaan.
Huoneessa käheä nauru päättyi hymähdykseen ja huoneen omistaja tuijotti tovin ajatuksissaan sulkeutunutta ovea. Olihan paljastuminen tietysti ennenpitkää odotettavissakin, vaikka Jaime kovin vakuuttelikin, että kukaan hänen perheestään ei tiennyt salahuoneesta. Isoisän isä oli hänen vaarilleen aikoinaan huoneen näyttänyt ja se oli ollut sukupolvien ajan turvasatama, sekä piilopaikka maailman myllerryksissä.
Vain hän oli enää, vanhasta, ikiaikaisesta, suvusta jäljellä ja nyt yksi nuori tytön hupakko oli vaarassa paljastaa kaiken. Toisekseen hän tunsi pettäneensä vaarinsa, joka pojan pojalleen oli salahuoneen näyttänyt, toisekseen hän ei voinut olla hymyilemättä muistellessaan tytön hupakon kirkaisuja, takertunutta silkkihameen helmaa tai säihkyviä tummansinisiä silmiä, mahonginvärisiä kiharoita, maidon vaaleaa hipiää..... Äh, mitä ihmettä hän oikein hölmöili?
Ehkäpä nyt olisi tarpeen ottaa avuksi, isoäidin vanha rautapata. Unohdusta, sitä ehkä he molemmat kaipaisivat... eri syistä ehkäpä, mutta unohdusta kumminkin.
Jossakin kirjassa oli varmaan loitsu tai ohje unohdukseen... tai vaivaan, kuin vaivaan...tähänkin. Vai miten olisi oikein pitkä, kylmä kylpy?? Huoneen omistaja hymähti, istahti tuolille, nostaen mustat saappaansa kirjoituspöydän kulmalle. Musta kirja lepäsi avaamattomana hänen sylissään, vahvat kädet silittelivät kirjan kulunutta pintaa, mutta katse hakeutui sulkeutuneen oven suuntaan, eikä hän enää kuullut pennun riehakasta murinaa tai tulen iloista räiskähtelyä takassa.
Tässä siis minun syyslomani puuhia. ;D
Tämä projekti on muhinut mielessäni iät ja ajat, jo Känkkäränkän synnystä lähtien. Kun aikoinaan Villa Vanillaa aloin suunnitella, oli tarkoitus tehdä jonkinlainen salahuone taloon. Pikkuhiljaa tavaroita alkoi kertyä niin paljon, että huoneen rakentaminen pystyi alkamaan. Totaalisen ponnahduslaudan rakentelulle antoi kirpparilta löytämäni kreikkalainen matkamuisto (jonka ennen kuvat näät blogistani
Pippurinen )
Matkamuiston korkeus kuitenkin muutti suunnitelmiani sen verran, että salahuonetta ei voinutkaan sijoittaa, enää kellarikerrokseen ja hyvä niin, suurempi huonekorkeus toi huoneeseen selkeyttä. Ovet mahdollistivat myös sen miten huoneeseen pääsee, aluksi olin ajatellut jonkinlaista kattoluukkua. Huoneessa olevan henkilön henkilöllisyyskin on ollut selviö ihan alusta saakka, ja henkilö näyttäytynee sitten joskus... ;) Niin ja kenellekään ei jäänyt varmaan arvoitukseksi, että kyse on miespuolisesta henkilöstä :)
Muissa huoneissa ei ole tapahtunut kummia, Rouvien huoneeseen tein madame Pompadourin taulun ja keittiö sai vihdoista viimein seinälleen reuttersin salkkarit.
Tällainen hurjan pitkä ja moni kuvainen postaus tälläkertaa. Kiitos jos jaksoit vaivautua lukemaan ja katselemaan tämän maratooni postauksen!!
Värikästä syksyä kaikille ja täällä satoi tänään ensi lumi!!! Jippii!
