Tässäpä sääntöjä:
1. Lisää tunnustus blogiisi ja julkaise säännöt.
2. Ilmoita palkinnon saajille heidän blogeissaan.
3. Palkinnon voi jakaa eteenpäin kymmenelle blogin pitäjälle.
4. Ilmoita blogissasi kenelle jaat tunnustuksen eteenpäin.
Minä haluan ojentaa tunnustuksen seuraaville taitureille ja heidän upeille blogeilleen!!
Tämä kirja ei hehkutukselleen paljon perusteluja kaipaa, mutta hehkutanpa ja hehkun kuitenkin!! ;D
Nyt täytyykin mennä innolla jatkamaa siivousta, jotta voin sitten upota nojatuolin syövereihin tämän ihanuuden parissa. 
Carlotta oli saapunut Villa Vanillaan rakkaan mamansa kanssa. Myrskyinen merimatka oli kulunut apeissa tunnelmissa. Papa oli kuollut ja äiti makasi hytissä pahoinvoivana. Oma rakas lapsenhoitaja oli jäänyt kauas Intiaan.
Charlotta oli kuitenkin nauttinut merimatkasta, valtavista aalloista ja lokkien kirkunasta. Hän oli istunut kapteenin polvella kuunnellen tämän hurjia tarinoita merihirviöistä. Kapteeni oli kehunut häntä oikeaksi merikarhuksi ja vakuutellut, että hänen suonissaan taatusti virtasi kunnon purjehtijan verta.
Sitä Charlotta kyllä hiukan epäili, hänen isänsä oli hyvin vanha, paljon vanhempi kuin äiti. Ja niin kauan kuin Charlotta jaksoi muistaa, oli isä istunut tyynyin tuettuna vuoteessa. Yskien niin hirmuisesti, että Charlottaa jostain syytä aina hiukan pelotti.
Mutta nyt hän oli täällä. Talon poika pyydysti haavillaan perhosia tai keräsi sammakon kutua lasipurkkeihin. Se oli Charlottan mielestä iljettävää. Äiti makasi voipuneena vuoteessa ja muu väki tuntui hääräävän vain vauvan ympärillä, mikä oli Charlottasta yhtä omituista, kuin sammakon kudun kerääminen. Vauva tuntui vain huutavan tai haisevan, hyi!
Talossa vilisi kissoja ja koiria, niistä Charlotta piti kovastikin, sillä isän vuoksi, niin äiti aina sanoi, ei heillä ollut omaa koiraa.
Mutta mitä ihmettä hän tekisi, kaikki rakkaat lelutkin olivat vielä purkamatta.
Silloin Charlotta äkkäsi pöydällä kiiltelevät sakset ja valokuvakansion. Sakset näyttivät niin houkuttelevilta, ehkä hän voisi edes hiukan kokeilla...
Siinä samassa Cilvia-täti rynnisti paikalle korot lattiaa vasten kipunoiden ja puuteri pöllyten. Tädin peruukki tutuisi hullunkurisesti ja hänen kapeitten huuliensa välistä ei kuulunut kuin epämääräistä vinkunaa.
Samassa Bella-neitikin viiletti helmat hulmuten paikalle.
Cilvia-täti näytti pyörtyvän hetkellä millä hyvänsä. Täti autettiin sohvalle, jossa tälle tarjottiin nenän alle kummallista pulloa. Sitä haistellessaan tädin silmät pyörivät päässä ja Charlottan mielestä täti näytti vain entistä enemmän pahoinvoivalta.
Bella torui Charlottaa ja kertoi miten vaaralliset sakset ovat, jos niitä ei osaa käyttää ja mitä kauheuksia niillä saa aikaan jos ei yhtään harkitse. Sitten Bella kertoikin pari hassua tarinaa kaljuksi kynitystä otsatukastaan ja äitinsä Cilvian juhlamekkoon leikatusta reijästä.
Mutta eihän Charlotta ollut tehnyt mitään! Ei yhtään mitään!
Vaikka lyhyt otsatukka kyllä kuulostikin todella koomiselta, niin ja entäs se reikä juhlamekossa, siinäpä vasta vitsien vitsi. Ehkäpä Charlotta tulisi kaikesta huolimatta viihtymään hyvinkin Villa Vanillassa, talossa kun oli paljon naisväkeä ja niin ollen myös paljon juhlamekkoja!.... ;D
Tämä hurmaava pikku neiti on tietysti Taru Astikaisen taituroima. Puvun kokoamisessa olen käyttänyt liimaa, liimaa ja vielä hiukan liimaa :D Sukkahousut ovat oikeat nailonit :)ja kiinni aluspöksyissä sukkanauhoilla, kengät ovat valkoista tekonahkaa.
Aikakausi taitaa heittää härän pyllyä, mutta ihan pakko oli tehdä tuollaiset sukat.
Mekon kangas on Tildaa, somisteena erilaisia pitsejä. Käsivarressa riippuva hökötys on pitsinen hattu :) Hiukset kähersin veden, muotovaahdon ja kasan coctailtikkujen kanssa...neiti oli todella naurettava näky paplareissaan :D
Villa Vanillakin oli vihdoista viimein saanut kauan kaivatun perheenlisäyksen. Tässä siis William Raven. William siksi, että tämä pulloposki tuo niin mieleeni nuorimmaiseni pulloposket ;D, nimi on muunnos siis hänen nimestään. Tämän nuken katseluun sitä ei kyllästy, aivan ihana siis :)
Tuohon aikaan 1700-1800 luvulla, poikalapsetkin puettiin pitkään tyttöjen vaatteisiin. Oli pitkät leningit, korsetit ja kaikki :) lasten muoti kun mukaili aikuisten vaatteita.
Pienillä vauvoilla oli koko kapalo, jonka uskottiin oikaisevan lapsen jäsenet kauniin suoriksi. Riisitauti oli kuitenkin yleinen vaiva, joten tuskimpa kapalot siinä auttoivat. Tiukassa kapalossa lapsi oli kätevä ja helposti siirreltävä paketti. Tiukassa kapalossa lapset olivat myöskin uneliaita, mikä ehkä helpotti lasten hoidossa..mene ja tiedä.
Minä en kuitenkaan halunnut tälle vaaville tiukkoja kapaloita tai tyttöjen mekkoja...oman mielen mukaanhan tätä nukkekotianikin näpertelen :) Ja jos madame Cilvia, arvostettu isoäiti toikin minulle ja tyttärelleni mieleen Joulupukin muorin :D :D :D niin tämä pikku herra on kyllä ihan selvä piparkakku poika ;D Pipari oli muuten nuorimmaiseni odotusajan nimikin...hih! :D Jep, on höperöä, tämä nukistelu ;D
Leski-rouva Cilvia Raven oli saapunut Ranskasta, katsastamaan poikansa taloutta, uutta miniäänsä, tytärtään ja lapsen lapsiaan. Madame oli matkasta uupunut, mutta silti riemuissaan tavatessaan rakkaan poikansa ja tyttärensä.
Kolkko talo ranskassa, oli kaikunut tyhjyyttään, täällä kaikui Jonah pojan nauru, iloisten vanhojen rouvien kaakatus ja Bella-neidin korkojen kopina, tämän vilistäessä pitkin portaita ja kartanon huoneita.
Cilvia rakasti koreita vaatteita ja upeaa peruukkiaan. Jonah pojan naurun pyrskähdyksetkään, eivät estäneet häntä käyttämästä tätä upeaa ranskalaisen peruukkimestarin luomusta.
Cilvian mielestä ylhäisö rouvan täytyi näyttääkin mahtavalta ja kunnioitusta herättävältä. Kertoessaan pojan pojalleen peruukeista, joissa keikkui lintuja ja jopa laivojakin, oli tämä nauranut aivan katketakseen. Cilvia oli yrittänyt näyttää vakavalta asiaa kertoessaan, mutta yhtyi sitten Jonah pojan nauruun.
Erityisen ylpeä Madame Cilvia oli hoikkana säilyneestä vartalostaan ja sorjista sääristään, niillä olikin tanssittu, jos jonkinlaista menuettia, jopa itsensä kuninkaan hovissa.
Ilkeämieliset naapurin rouvat olivat Ranskassa vihjailleet, että leski-rouvana hänen pitäisi pukeutua mustaan ja käyttäytyä muutenkin hillitymmin ja vaatimattomasti. Oh la laa, oli cilvia silloin vain tuumannut..hänenkö pitäisi pukeutua tervaan ja höyheniin, jotta kateellisten kielenkannat eivät kalkattaisi. Voi kateellisiahan tulisi aina olemaan, jos hän pukeutuisikin mustaan pukuun, olisi toisilla kadehdittavana hänen rahansa tai upea neulankäyttönsä.
Mutta nyt hän oli rakkaiden lapsukaistensa luona ja aikoi tänne jäädäkin pitemmäksi aikaa, sillä perheeseen oli syntynyt kauan kaivattu poika lapsi ja Cilvian mielestä oli aivan ihanaa olla isoäiti.
Nukke on Taru Astikaisen käsialaa ja Victoria alkuperäiseltä nimeltään. Nuken olen nimennyt uudestaan edesmenneen mummuni nimeä mukaillen.
No niin..nyt on siis vihdoista viimein Rouvien huoneessakin valaistus, katto ja listatkin paikoillaan, hyvä minä :D
Kylläpä kesti, listoitus on nimittäin inhottavin asia mitä tiedän olipa kyseessä 1:1 remontti tai nukkekoteilu, kun ei mene ymmärrykseen niin ei, joten tarkkasilmäinen huomaa pienen bluffin tuolla katonrajassa ;D. Kyllä vain takaseinän listat ja uunin palomuurin sivut olen tehnyt erilaisella listalla kuin nuo sivut ja palomuurin päädyn.
Ja tässä tämä kakk..siis takka. Öiseen aikaan otetut kuvat antavat kyllä oman tunnelmansa, niin hämärää, ettei mitään selvää meinaa saada. No nukkekodin kuvailu ei oikein onnistu päiväsaikaan noiden pikku veijareiden takia :)
Takkaan tein hiilet tulitikuista (niistä päättömistä) tein eräänlaisen "hirsi" kehikon (jotta tarpeen mukaan kehikon voi nostaa ja hehkua vaihtaa) ja lopuksi pyörittelin kehikon yläpintaa liimassa ja pätkityissä tikunpaloissa. Päälle mustaa maalia ja hiukan liimaa ja korppujauhoja ja veijarini 3vee mielestä, äiti oli osannut taituroida todella aidon näköisen kakan..hyvä minä! ;D
Katto näyttää sitten tältä. Rypyläpintaiseen tapettiin liimasin leveää puuvillapitsiä ja Tiimarista ostamiani koukeroisia, huopaisia sydän kuvioita. Niitä leikkelin mieleisikseni. Kattokruunun kohdalla on soikea korunosa ja senalla pitsiä. Kerman sävyistä maalia vielä pintaan ja liimaus paikalleen, siinä se.
Tässä hiukan lähikuvaa.
Tämän tyylisen kattokruunun olen tehnytkin jo tuonne Violetan kukkakauppaan, nyt tein nuo välit servettirenkaasta, kynttilät ovat vanupuikon pätkiä ja rautalankaa.
Takan eteen tein tuollaisen reunan, jotteivat rouvat ja neidit pitkissä hameenhelmoissa polta itseään, eivätkä hiilet valu lattialle :) Reunus on servettirenkaan osanen maalilla sotkettuna ja taivuteltuna paikalleen. Rautalangasta vääntelemäni leivostelineen olenkin esitellyt jo tuolla Marenginpuolella, saa nyt nähdä sijoittuko se sinne vai tänne :)
-"Vieläkös leipoisin omenapiirakan." Violetta tuumaili hämärtyvässä illassa, lisäillen halkoja lieden alle.
Kun ei tulisi kovasti vain tuhkaa lattialle ja kipinöitäkin saa varoa, sillä lieden alla ei ole vielä peltiä asennettuna.
Päivä oli ollut kovin sateinen, mutta takka loi ympärilleen kodikasta lämpöään. Liekkien leikkiä tiilillä oli hauska katsella.
Kattoonkin oli saatu tänään valaisin ja kova homma sen asentamisessa oli ollutkin.
Mutta mikä se oli...liikuttiko ilmavirta ovea, vai kummitteliko lapsivuoteeseen kuollut talon entinen valtiatar? Kunnes...
ovesta kurkisti punatukkaisen pojan viikarin kasvot.
-"Oh Jonah, kyllä sinä säikäytitkin, ei sitä tuolla tavalla saa vanhoja ihmisiä säikäytellä..ihan meinasi sydän tässä pysähtyä."
-"Anteeksi Violetta-täti, minulla tuli vain niin kova nälkä, enkä saanut oikein untakaan. Ei ollut tarkoitus säikäyttää...Hmmm... Onkos täti sitten kovinkin vanha?
-"Aamupalalta jäikin vielä voisarvia, otatko voita vai hilloa sen kanssa? Ja miksi Jonah on siitä iästäni nyt niin kovin kiinnostunut, eikö Jonah tiedä, ettei naisten ikää sovi kysellä, se ei ole kohteliasta."
-"Hilloa kiitos."
-"Mutta tarkoittaako se, ettei vanhojen naisten ikää sovi kysellä?"
-"Mutta Jonah!"
-"Minä vain ajattelin täti, että kuinka vanha täti oikein on, eli oliko silloin lohikäärmeitä?"
-"Oh mitä Jonah nyt tarkoittaa!"
-"Niin kun Papa näytti kiinalaisia maalauksia, joita toi laivamatkoiltaan. Niissä oli hurjia lohikäärmeitä..niin ja ne piirustukset ovat todella vanhoja. Eli oliko silloin lohikäärmeitä, kun täti oli pieni?"
*Huokaus* -"Ei, silloin ei ollut lohikäärmeitä kun minä olin pieni."
-"Eihän täti ole silloin vanha! Kuinka vanha täti sitten oikein on?"
-"Sen ikäinen ettei pienten pojan viikareiden tarvitse tulla säikyttelemään ja kyselemään joutavia. Alahan laputtaa siitä nukkumaan, minä sammautan jo valotkin."
-"Hyvää yötä Violetta-täti!"
-"Hyvää yötä Jonah." *Huokaus* -"Vai vielä lohikäärmeitä..voi tuota poikaa."
:D Tällaisia tarinoita olen kuullut useankin äidin kertovan ja kyllä minulla on ihan omakohtaisia kokemuksiakin...oma punatukkainen poikani kyseli aikoinaan, että olikos silloin hirmuliskoja, kun minä olin lapsi!? :D No aika fossiiliksi sitä itsensä toisinaan tunteekin..heh!
Villa Vanillan keittiö on vihdoista viimein saanut valonsa..tai siis ne on kytketty ja kuvat ovat hämäriä, kun yöllä kuvia nappailin. Kattolampun johto näkyykin vielä "hiukan" mutkittelevan ja muutenkin on kierossa..täytyykin sitä hiukan fiksailla.
Valaisimen "lasit" ovat ihan Euro minis pakkauksen muovia. Sen olen leikannut vain sopivan pituiseksi ja levyiseksi. Taitoin muoviin sentin välein tuollaiset kulmat ja koristelin koholakalla. Eräänlainen tiffany-valaisin siis :) Ketjut ja kiinnittimet ovat erilaisia korunosia ja rautalankaa. Johdon ajattelin jättää ihan näkyville, jotta on helpompi tarvittaessa vaihtaa tai huoltaa.
Valehuonekin tulee näissä kuvissa, ehkä, paremmin esille. Eli oven takana ei ole pelkästään kuvaa, vaan myös nuken mentävä eräänlainen kapea "huone". Josta Jonah poikakin kurkkii. Kuvankin pystyy vaihtamaan, jos kyllästyn. Tämäkin kuva on nimittäin jo toinen laatuaan ;D Tällaisia kummallisuuksia tulee nukkekodissani olemaan sitten tulevaisuudessa enemmänkin :D
Villa Vanillan keittiön rakentelua jatkuu. Rullaverhot olen liimannut paksun rautalanka tikun ympärille. Alaverho on äitini virkkaamaa pitsiä, jonka olen taitellut laskoksille hiuslakan, pyykkipoikien ja hiustenkuivaajan avulla ;D Siinäpä tekniikka, jota pitäisi vielä hiukan harjoitella. Ikkunan "lasi" on likainen..siis liimatahrainen, sillä nuorimmaiseni on työntänyt lasin niin monta kertaa sisään ja se on hiukan halennutkin :D mutta saa kelvata.
Tampereen käsityö-messuilta ostamani kaappi joutui muutoksen kouriin ja siitä tuli seinälle hylly. Koska halusin seinälle sellaisen listan tuohon paneelin reunaan, jossa voi pitää tavaroita esillä, ei hylly entisenlaisena sopinut keittiöön. Sahasin yläosan irti sahalla ja muotoilin reunat kapeammiksi. Ohuesta vanerista tein kapean hyllyn alareunaan, sekä pienistä nuppineuloista tapit, joissa voi sitten pitää kaikkea tarpeellista.
Hyllylle voi sitten kerätä aarteita, nythän siellä on jo Wooperin suloisista suloisempia astioita, Reuttersin aarteet ja lasiastiat Dolorekselta ja Nukkelasta ostettuja kulhoja sekä hopeinen kahvi serviisi. Pienet kulhot, astia telineen vieressä, ovat tietokoneen vanhan näppiksen sisältä löydettyjä aarteita ;D Lautaset listan päällä ovat limppari-pullonkorkin tiiviste läpysköitä, maalattuina ja servetillä koristeltuina.
Alla olevalla pöytätasolla on Dolorekselta tilattuja Reutterin tuotteita ja kynttelikön olen ostanut Kajaanista. Korit alahyllyllä olen väkertänyt itse, kuten mustan rautalanka korinkin. Lääkepakkauksesta leikatusta hopeisesta kolosta tuli oiva kulho, jossa on Sinellistä ostettuja piparimuotteja.
Lieden ja pesualtaan välissä on sitten hyllyn alaosa. Se nyt saa olla väliaikaisesti siinä. Se on liian matala, aikä tarpeeksi leveäkään, joten sijoittunee joskus jonnekin muualle tai joutuu muokkauksen kouriin ;)
Taikina möykyt kaapin päällä on poikani kaksivuotiaana taiteilemia. Valkoisen leipäkorin, mustan rautalankakorin ja vispilän olen itse väkertänyt. (ja sen kyllä huomaa..heh!) Nukkelasta ostetussa kulhossa rikottuja kananmunia.
Jauhopussit ovat harrastukseni alkumetreiltä, eli lehdestä leikattuja kuvia liimattuna sopivan väriselle paperille josta olen taitellut pussin, jonka sisässä on sitten pumpulia. 1700-1800 luvun vaihteessa ei kyseisen näköisiä tuotteita ollut, mutta mikäpä täällä nukkekodissani paikkaansa pitäisikään... kun on juokseva vesikin ja muita kummallisuuksia :D Pienen pienille maustepurkeillekin täytyisi vielä väkertää jonkinlainen hyllykkö.
Eipä näytä täältäkään vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttuvan. Kissat leikkivät omenoilla, koira räksyttää sisälle karannutta kukkoa, joka on hädissään hypähtänyt tuolille kiekumaan.
Aamiais-setti Reuttersia. Kynttilä on oikean enkelikellon kynttilä ja lasilautanen on nappi. Etuosassa oleva pöytä on tuunattu Lunbyn pöytä ja se siirtynee luultavastikin tuonne seuraavaan huoneeseen. Pöydällä oleva kannu on kirpputori löytö, kakku itse "leivottu" ja maitotonkka Nukkelasta. Lattialla olevan korin olen tehnyt itse, kurpitsa Tiimarista.
Varhain aamulla keittiöstä kuuluu hiippailevia ääniä, rapinaa ja maiskutusta..jaahas kuka onkaan keksi varkaissa?
-Hyss Missy , onko sinun aivan pakko raapia sitä jauhopussia.. Molly kun huomaa, niin siitä ei hyvää seuraa ja Violetta-tätikin alkaa aikamoisen kaakatuksen.
-Keittiön valmistuminen alkaa olla tädin puheiden mukaan loppusuoralla ja se on kuulemma ihan juhlan paikka. Aikuiset kuitenkin rohmuavat kaikki herkut ensin, joten minä poika se en ajatellut jäädä osattomaksi.
-Kun ei nyt Molly vain pyyhältäisi tuosta ovesta.
-Kaukana ei nimittäin Molly taida olla, sillä tiskitkin ovat kesken. Kattila on vielä pesemättä. (Verhojen salusiinit ovat muuten äitini kapioihinsa virkkaamaa pitsiä)
Lautaset kuivuvat jo telineessään.
Liedelläkin tirisee makkarat ja jauhelihapihvit pannuissaan.
-Mutta kuka voisi vastustaa keittiöstä leviävää ihanaa tuoksua?
-Mutta Jonah mitä tämä tarkoittaa, heti kun silmänsä kääntää, niin sinä olet keksi varkaissa ja vielä ihan ilkosillasikin. Molly-raukka makaa vuoteenomana (niin kun ei ole sitä nukkeakaan vielä..heh!) ja minä olen saanut raataa keittiössä. Kaikki tavarat ovat hujan hajan. Hopeat kiillottamatta ja kyntteliköt puhdistamatta. Koita siinä sitten ruokaakin laittaa.
-Täti kiltti herkut tuoksuivat vaan niin ihanalle ja vaatteita minä en löytänyt mistään, aivan kuin maa olisi ne niellyt (niin kun ole saanut aikaiseksi) .
-No eihän se mitään Jonah, otahan hiukan kaakaota, kyllähän se kasvava poika tarvitsee ruokaa.
-Vielä on monta laatikkoa tarkastamatta, että mitä ne pitävätkään sisällään. Mutta Tilda-seinätaulun löysin.
-Ja katso Jonah miten suloiset lasi-possut, eivätkö ne näytäkin hauskoilta tuossa takan reunushyllyllä.
-Ja katsoppas mitä muuta minä löysinkään.
-Oi minun nalleni!
-Niin ihmehän se on että sieltä tavaran paljoudesta mitään löytää..no otatko Jonah makkaroita?
Violetta Rosewood tarinan äiti ja sielu. ostin nuken aikoinaan Nukkekoti ja lelu liikkeestä. Alunperin tarina sijaitsi jossain päin Englantia ja vaatetus oli empire tyylistä. Mutta tuo rokokoo tyyli alkoi puhutella enemmän ja niin asukkaat, vaatteet kuin maakin on matkan varrella muuttunut.Violettan puku pitäsi joskus muuttaa aikakauteen paremmin sopivammaksi.
Violetta Rosewood, köyhtyneen suvun jälkeläinen, oli aikoinaan perustanut kukkakaupan henkensä pitimiksi. Se oli köyhälle aateliselle ja lapsettomalle naisihmiselle ainoa ratkaisu. Eihän hän kaikkien kukkien nimiä tunyenut, mutta ihmeellistä taikaa hänen sormissaan täytyi olla, sillä kukat kasvoivat ja kukoistivat. Kukkakauppa menestyi kohtalaisesti, eikä puutetta tarvinnut kärsiä. Myös talousmamselli Molly osasi loihtia aterioita kuin tyhjästä.
Aika oli kulkenut verkkaisesti ja päivät olivat seuranneet toisiaan samanlaisina. Vain kukkaset ja vuodenajat toivat kaivattua vaihtelua, muutoin niin tasapaksuun elämään.Toisinaan Violetta vaipui haaveilemaan paremmasta elämästä, omista lapsista ja puolisosta, joita kohtalo ei ollut hänelle suonut.
Eräänä päivänä saapui kirje Violettan sisarelta Daisyltä. Kirje joka mullisti kaiken, josta kaikki alkoi ja jonka jälkeen mikään ei ollut enää niinkuin ennen. Violettan kaukainen serkku Alfred oli kuollut, varattomalta leskeltä jäi jälkeen yksi tytär, Rosalie Rosewood. Tytär oli vallaton, hemmoteltu ja aivan mahdoton. Daisy pyysi suorastaan rukoili, että Violetta ottaisi tytön hoiviinsa, sillä Daisy ei enää pärjännyt Rosalien kanssa, kun oli omiakin lapsia hoidettavana. Molly oli ollut asiasta aivan hurmiossaan ja puuhasi ullakko huoneeseen huoneen tytölle.
Ja kyllähän tyttö osottautuikin vallattomaksi. Kiipeili puissa ja kirmaili niityllä paljain jaloin tukka valtoimenaan. Hänen huomionsa muista ihmisistä olivat usein tarkkanäköisiä, hiukan ilkeitä, vaikkakin varsin osuvia. Molly yllytti tyttöä puhumaan ja nauroi tämän päättömyyksille, Violettan sitä vastoin piti usein vetäytyä kamariinsa lepäämään.Jonkin aikaa elämä oli seesteistä, tai niin seesteistä kuin se Rosalien tempausten värittämänä oli. Kunnes eräänä päivänä tapahtui kamalia. Vanha liesi, alkoi savuttamaan ja sytytti heidän koko pienen talonsa tuleen. Onneksi ihmiset ja osa kalusteistakin saatiin pelastettua, mutta voi kurjuus mikä tässä nyt avuksi. Kukkakauppa saatiin kuin ihmeen kaupalla pelastettua, vaikkei se siinä tilanteessa paljoa lohduttanut. Eiväthän he kolmistaan voisi pieneen putiikkiin ahtautua asumaan. Daisy ei taatusti huolisi Rosalieta enää vaivoikseen, eikä Mollylläkään ollut paikkaa minne mennä.Apu saatiin sitten yllättävältä taholta ja vielä aivan läheltä. Violettan naapuri, merillä seilaava Jaime Raven tarjosi auttavan kätensä, mutta tuohon apuun liittyi ehto. Herra Ravenilla, jonka vaimo oli kuollut lapsivuoteeseen, oli 5-vuotias poika ja tuo poika tarvitsi äidillistä huolenpitoa. Työnsä vuoksi Herra Raven joutuu olemaan pitkiä aikoja ulkomailla, jonne ei pientä poikaa voi ottaa mukaan.
Kyllähän siitä tietenkin melkoinen soppa syntyi. Vallaton Rosalie ei omien sanojensa mukaan halunnut tulla "myydyksi" omituiselle vanhalle miehelle. Mollyn ja Violettain täytyi ottaa koko suosuttelu arsenaali käyttöönsä. Vakuutella, että herra Raven on hyvin komea, varakas, eikä läheskään niin vanha kuin Rosalie kuvittelee. Kilvan he saivat kehua ja suostutella ja ehkä vedotakin kaikkien surkeaan tilanteeseen, josta Rosaliella olisi nyt mahdollisuus heidät kaikki pelastaa, saaden samalla turvattu elintaso. Omituisuuden Violetta kuittasi, olevan kaikkienb miesten perusominaisuus, jota herra Ravenin ammatti vielä lietsoi kummallisine tavaroineen, joita hän matkoiltaan haali mukaansa. Kaiken sähläyksen, kiukuttelun ja itkunkin jälkeen koittivat loisteliaat häät. Ja vaikka Rosalie ensi alkuun harasikin koko liittoa vastaan, niin hymyili nyt vain veitikkamaisesti, samalla salaa ihaillen tuoretta aviomiestänsä.
;D ;D Tässä siis tarinaa Villa Vanillan asukkaista..joo onhan se hiukan harlekiinia, mutta mitäpä siitä :D
Kuvien ja tekstien sekamelskaan kyllästyneenä, niin tietokoneella kuin Vuodatuksessa, päätin perustaa ihan oman blogin Villa Vanillalle. Siirrän tänne pikkuhiljaa kuvia ja tarinaa Villa Vanillasta, Vuodatuksessa olevasta Pippurinen blogistani. Olet lämpimästi tervetullut!!
Sitten alkoi pikku hiljaa itää ajatus myymälän pitäjästä, vanhasta rouvasta, neiti ihmisestä, joka putiikkia pyörittäisi. Tämä leppoisa, joskin topakka mummelin persoonallisuus alkoi kiehtoa ja hänen tarinansa elää mielessäni. 
Kaapin mitat määräytyivät pitkälti sen mukaan, miten nukkekodin voisi sijoittaa sitten kotiimme ja ympärillä olevaan sisustukseen... no ahdasta on :D Kaapissa on umpi ovet, jottei sekamelskaa tarvitse kokoajan katsella ja myös pienimmät malttavat paremmin jättää tavarat rauhaan, kun nen eivät ole koko ajan esillä.
Tässä kuva otoksia rakentelun varrelta. Ovien sovituksen aikana pienimpien oli hauska kurkkia ja huudella toisilleen sivussa olevista ikkunoista.
Kaapin rakensivat ja pystyttivät, mieheni ja kuopuksemme, piirustusteni mukaan. Oviin ei tule ikkuioita vain sivuihin.
Nukkekoti ilman ovia oli oiva lapsiparkki :D
Maalin sutimisen jälkeen.
Mieheni rakastaa vanilja jäätelöä ja ompa hänen lempi tuoksunsakin vaniljan tuoksu. Oma kotimme on myös vaalea "Villa Vanilja", joten nukkekotimme sai nimekseen Villa Vanilla.
Ikkunoita ja ovia olen ostanut Minimaailmasta ja Nukkekoti ja lelusta.
Ulkotilat ovat kaapin sisällä, kuten myös ulko-ovi.
