Salahuoneessa tapahtuu

Oli sateinen ja hämärä iltapäivä, Bella kuljeskeli huoneessaan toimettomana. Hän peilaili välillä itseään peilistä, istahti tuolille, lukaisi jokusen sanan romaanistaan, katseli tympääntyneenä ulos ikkunasta ja huokaili. -"Äh, kuinka tylsää!"

Bellan isoveli oli lähtenyt taas yhdelle pitkistä merimatkoistaan ja pitänyt sitä ennen oikein tulikiven katkuisen puheen siitä, kuinka huikentelevainen Bella oli ollut rahan käytössään ja kuinka tähän tulisi nyt muutos. Uudet vaatteet, hepenet ja kaikenlainen tilpethööri olisi nyt kiellettyä.

Ei auttanut selitykset, kuinka tärkeää olisi saada uusi leninki tai vaikka vain hattu... tähän Jaime vain tokaisi, että pikkusisko voisi etsiä uuden rahasammon itselleen, ei kai sisko halunnut jäädä vanhaksipiiaksi, isoveli vielä ilkeili.

Mutta kuka mies tahtoisi puolisokseen naisen, joka ilkeäisi tulla tanssiaisiin viimekauden asusteessa. Silloin Bella muisti ullakolla majailevat, äiti vainajansa vanhat leningit, ehkäpä sieltä voisi löytyä sopivaa pitsiä tai käyttökelpoista kangasta, vaikka vanhan leningin uudistamiseen.

Arkkuja penkoessaan ja vaatteita hengareissa pöyhiessään, Bella kuuli yhtäkkiä, jostain uikutusta. Sydän kurkussa pamppaillen Bella...

siirsi turkkeja varovasti syrjään ja kuulosteli..kyllä vain uikutus ja haukahtelu kuului täältäpäin.
Turkkien takana oli rautasalpa, joka avautui hiljaisesti, kuin huolellisen rasvauksen jäljiltä. Varovasti Bella työnsi ovea.
Ja mikä ihmeellisyys hänen silmiensä eteen avautuikaan. Huone josta hän ei ollut koskaan kuullutkaan, takassa räiskähteli pieni tuli ja erikoinen kattovalaisin loi huoneeseen punaista ja hämyistä tunnelmaa.
Uikutus ja haukahtelu kuului lattialla olevasta pennusta, joka leikki hassunnäköisellä, mustavalkoisella karhulla..mikäköhän eläin sekin mahtoi olla?? Ja "koiran" pentu keltaisine silmineen, ei näyttänyt aivan tavalliselta koiralta, leikkisältä ja riehakkaalta kylläkin.
Bellan vasemmaltapuolelta, kuului kummallisia sähähdyksiä ja sihahduksia. Bella vilkaisi sivulleen ja huomasi kukkaruukussa sähisevät kukat. Kukilla oli tuijottavat silmät ja lipovat kaksihaaraiset käärmeenkielet. "Uh, mitä ihmeen kukkia tuollaiset ovat?"

-"Ja mikä ihmeen huone tämä oikein on ja kenen?" Bella ihmetteli.

-"Omistaja ei liene kovin kaukana, mutta missä."
Ja millainen tuo huoneen omistaja olisi?

Huoneen nurkassa oli kulunut kirjoituspöytä täynnä kummallisia kirjoja ja pöydän ääressä olevat tuolit oli verhoiltu nahalla, jollaista Bella ei ollut eläissään nähnyt. Myös huoneen lukuisat patsaat ja kummalliset esineet ihmetyttivät Bellaa.
Huone vaikutti yhtäaikaa sekä hylätyltä, että asutulta... huone tuoksui tunkkaiselta, mutta ilmassa oli myös vahva myskin ja mausteiden tuoksu. Hiljaa ja varovasti hiipien Bella kuljeskeli huoneessa, toisekseen huone kutkutti hänen mielikuvitustaan... ja kyllä huone tuntui hiukan pelottavaltakin... kokoajan oli tunne, kuin joku katselisi häntä.
Takan vieressä oli eriskummallinen sermi, siihen oli maalattu maisemia, jollaisia Bella ei ollut koskaan nähnyt. Seinällä oli eriskummallinen taulu, lasinen kehys jonka sisässä oli pieni maalaiskylä haikaroineen ja taulun päällä oli rivi sinivalkosia posliinipulloja, joissa oli hyväntuoksuisia kylpyvaahtoja. Bella kurkisti varovasti syvemmälle sermin taakse ja silloin hän näki sen....IIK!! Bella kirkaisi!
Nurkassa seisoi jäykkä olento, yltympäriinsä kankaisiin verhottuna. Bella tökkäsi oliota varovasti sormellaan, mutta olio seisoi vain paikoillaan. -"Huh, kylläpä säikähdin." Bella tuumasi ja muisteli, että kotiopettajatar oli aikoinaan kertonut hänelle, Egyptissä olevista muumioista... no tämä oli varmaan nyt, sellainen muumio, mutta eipä Bella olisi uskonut koskaan sellaiseen törmäävänsä omassa kodissaan.
Takan toisella puolen oli pehmeän näköinen vuode. Sängynpääty oli uskomattoman kaunista kiinalaista kangasta... sen kyllä Bella tunnisti, niin monet kerrat oli hän samantapaisia kankaita sormissaan hipelöinyt.

Tikatun kankaan alla oli epämääräisen näköinen möykky.

-"Ahaa, vai olet sinä mennyt piiloon, mutta nytpä paljastuit!" Bella huudahti riemuissaan ja tempaisi täkin vuoteessa olijan päältä. "IIIIK!!" Bella kirkaisi!
Täkin alta paljastui kamala, vanha luuranko. Samaan aikaan huoneesta kuului matalaa naurua... silloin Bella päätti häipyä huoneesta.
Bellan hoippuessa säikähtäneenä huoneesta, hänen mekkonsa takertui johonkin, iljettävän näköiseen patsaaseen. Bellan tempoessa leninkiään irti iljetyksen hampaista, käheä nauru tuntui vain voimistuvan ja kuuluvan lähempää.
Sydän pamppaillen Bella ryntäsi ulos huoneesta ja paiskasi oven perässään kiinni. Käheä nauru siivitti hänen pakoaaan.
Huoneessa käheä nauru päättyi hymähdykseen ja huoneen omistaja tuijotti tovin ajatuksissaan sulkeutunutta ovea. Olihan paljastuminen tietysti ennenpitkää odotettavissakin, vaikka Jaime kovin vakuuttelikin, että kukaan hänen perheestään ei tiennyt salahuoneesta. Isoisän isä oli hänen vaarilleen aikoinaan huoneen näyttänyt ja se oli ollut sukupolvien ajan turvasatama, sekä piilopaikka maailman myllerryksissä.
Vain hän oli enää, vanhasta, ikiaikaisesta, suvusta jäljellä ja nyt yksi nuori tytön hupakko oli vaarassa paljastaa kaiken. Toisekseen hän tunsi pettäneensä vaarinsa, joka pojan pojalleen oli salahuoneen näyttänyt, toisekseen hän ei voinut olla hymyilemättä muistellessaan tytön hupakon kirkaisuja, takertunutta silkkihameen helmaa tai säihkyviä tummansinisiä silmiä, mahonginvärisiä kiharoita, maidon vaaleaa hipiää..... Äh, mitä ihmettä hän oikein hölmöili?
Ehkäpä nyt olisi tarpeen ottaa avuksi, isoäidin vanha rautapata. Unohdusta, sitä ehkä he molemmat kaipaisivat... eri syistä ehkäpä, mutta unohdusta kumminkin.
Jossakin kirjassa oli varmaan loitsu tai ohje unohdukseen... tai vaivaan, kuin vaivaan...tähänkin. Vai miten olisi oikein pitkä, kylmä kylpy?? Huoneen omistaja hymähti, istahti tuolille, nostaen mustat saappaansa kirjoituspöydän kulmalle. Musta kirja lepäsi avaamattomana hänen sylissään, vahvat kädet silittelivät kirjan kulunutta pintaa, mutta katse hakeutui sulkeutuneen oven suuntaan, eikä hän enää kuullut pennun riehakasta murinaa tai tulen iloista räiskähtelyä takassa.
Tässä siis minun syyslomani puuhia. ;D

Tämä projekti on muhinut mielessäni iät ja ajat, jo Känkkäränkän synnystä lähtien. Kun aikoinaan Villa Vanillaa aloin suunnitella, oli tarkoitus tehdä jonkinlainen salahuone taloon. Pikkuhiljaa tavaroita alkoi kertyä niin paljon, että huoneen rakentaminen pystyi alkamaan. Totaalisen ponnahduslaudan rakentelulle antoi kirpparilta löytämäni kreikkalainen matkamuisto (jonka ennen kuvat näät blogistani Pippurinen )

Matkamuiston korkeus kuitenkin muutti suunnitelmiani sen verran, että salahuonetta ei voinutkaan sijoittaa, enää kellarikerrokseen ja hyvä niin, suurempi huonekorkeus toi huoneeseen selkeyttä. Ovet mahdollistivat myös sen miten huoneeseen pääsee, aluksi olin ajatellut jonkinlaista kattoluukkua. Huoneessa olevan henkilön henkilöllisyyskin on ollut selviö ihan alusta saakka, ja henkilö näyttäytynee sitten joskus... ;) Niin ja kenellekään ei jäänyt varmaan arvoitukseksi, että kyse on miespuolisesta henkilöstä :)
Muissa huoneissa ei ole tapahtunut kummia, Rouvien huoneeseen tein madame Pompadourin taulun ja keittiö sai vihdoista viimein seinälleen reuttersin salkkarit.
Tällainen hurjan pitkä ja moni kuvainen postaus tälläkertaa. Kiitos jos jaksoit vaivautua lukemaan ja katselemaan tämän maratooni postauksen!!

Värikästä syksyä kaikille ja täällä satoi tänään ensi lumi!!! Jippii!

Tietokirja

Pikkuhiljaa olen alkanut suunnittelemaan, Villa Vanillan seuraavaa huonetta... no joo onhan noissa edellisissä huoneissakin vielä kaikenlaista pientä säätöä, joka pitäis saada valmiiksi... mutta ajatukset alkaa vaan karkailla tähän seuraavaan projektiin :) (Vaikka aikas hyvin olen saanut pidettyä, että teen yhden huoneen valmiiksi, ennenkuin siirryn seuraavaan)

No joo mitään esiteltävää, ei huoneesta vielä olekaan, vaikka tapetti onkin jo yhdellä seinällä. ja takaperoisesti tuttuun tyyliini alan ensin suunnitella kalusteita, ja pikkutavaroita ennenkuin huonekaan on edes valmiina. :))

Mutta näpertely on rentouttavaa. Asiat näkee paljon selvemmin, kun rentoutuu mineilyn parissa.

Teinpäs siis tällaisen pikku kirjasen. Netistä poimin, pienentelin ja tulostin lohikäärmeiden kuvia (Osa kuvista taisi olla jotain tatuointi malleja) muutamia kankaanpalasia ja oma kätistä sepustusta. Hiukan kahvia värjäykseen ja näin syntyi pieni tietokirja.

Kirjassa on myös kuvia lohikäärmeiden anatomiasta.

Tämä kirja päätyy siis Vanillaan tulevaan salahuoneeseen, jonka suunnittelun aloitin jo silloin kun Känkkäränkän tornitaloa rakentelin. Alunperin oli tarkoitus tehdä huone vanillan eteishallin alapuolelle tulevaan tilaan ja sitä jo vuosi sitten hiukan laittelin (no nyt kova purkaminen edessä). Mutta tila tuntui kuitenkin olevan liian matala, jotta haluamani tavarat tulisivat hyvin esille, niin päädyin sitten siirtämään huoneen Vanillan ylimpään kerrokseen. Hitaasti käy rakentelu, koska minun täytyy koko ajan seisoa korkean jakkaran päällä, että yletän...kyllä vain taatusti koomisen näköistä.. :D :D

Värikästä syksyä kaikille!!

KUKKOKIEKUU!!!

Villa Vanillassa oli taatusti koko kylän komein kukko. Ehkei korein ja kaunis äänisin, mutta hyvin täynnä itseänsä. Se kiekui milloin tykkäsi ja tepasteli ylväästi pihamaalla. Puskeutuipa kukko toisinaan sisälle keittiöönkin tai pesutupaan kiekumaan, niin että piiat pyllähtelivät pesusoikkoihin säikähdyksestä.
Vartiopaikakseen kukko oli ottanut Vanillan sisäpihan ja sieltä se kiekui jokaista ohikulkijaa, kuin paraskin vahtikoira. Tästä syystä talon lapset olivat nimenneetkin kukon kenraaliksi.
Vanillan sisäpihalle tuotiin milloin minkäkinlaista tavaraa, jopa kaukomailta asti. Talon isäntä on niitä laivoissaan rahdannut ja talon väki palveluskuntaa myöten, saanut tämän tästä ihmetellä ja jopa maistella kummallisia ruokatarpeita.

Sisäkkö leuhki maistelleensa jopa kunkvattia, lieneekö tottakaan, eihän nimikään kuulostanut miltään syötäväksi kelpaavalta. Mutta kukko jätti ruokatarpeet rauhaan. Kerran se oli erehdyksissä nokkinut kahvipapuja olleen pussin rikki ja napsinut innoissaan pussin reijästä vierineitä papuja- lieneekö luullut kukko niitä vilistäviksi koppakuoriaisiksi- kahvipapujen syömisen jälkeen kukko parka oli tullut ihan heikkopäiseksi, toikkaroinut pitkin pihamaata ja kiekunut yhtäsoittoa, niin kauan ettei kurkusta kuulunut enää pihahdustakaan.

Talon palvelijatar Anna piti kukosta, sille oli mukava jutustella, pyykkien ripustuksen lomassa ja katsella sen tärkeän näköistä tepastelua pihamaalla.
Mielessään Anna kuvitteli kukon todellakin olevan kenraali, joka tepasteli edestakaisin ja komensi..." Ota pyykit korista, ripusta ne narulle!"

"Ota kuivat pois narulta, vikkaa ne ja vie sisälle, mars mars!"

Lapsia Annan kertomukset naurattivat ja nämä keksivät mitä hassumpia kommennuksia, joita Kukko Kenraali voisi ohi kulkijoille komentaa. "Täti-Cilvia kävele niin, ettei peruukki tärise!"
Lapset kyselivätkin Annalta, miksei kukolla ollut kanoja, vaan munat tuotiin naapuri kartanosta? Tähän Anna oli humoristiseen tapaansa todennut, ettei kana parat varmaan kestäsi kukon komentelua. "Nyt kanaseni muni muna!" Tämä tokaisu sai lapset nauramaan niin paljon että, Carlotta joutui lähtemään sisälle, pissittyään housuunsa.

Mutta kukko oli autuaan tietämätön naurunkohteena olemisestaan. Se katsoa tillitteli tuimasti ohi kulkijoita ja kiekaisi aina välillä niin, että selkäpiissä puistatti ja korvissa soi.

Kaipasiko kukko sitten omaa kanatarhaa ja kanarouvia. Kokiko se olonsa yksinäiseksi?

No älkää minulta kysykö, mikä minä olen tietämään kenenkään kananaivoisen aivoituksista. Tuskimpa sen päähän mahtui muuta, kuin oma tärkeytensä.

Tänään sisäpihalla oli ollut hiljaista, laivat olivat satamassa ja hyllyillä notkui tuotteita omasta metsästä ja puutarhasta. Vain kahvisäkki oli kaukomailta tuotua, mutta talon kellarista haettua. Sen kukko kiersi kaukaa, ei suostunut suomaan sille silmäystäkään.

Juuri kun kukko alkoi virittää kunnon kiekaisua, jostain kuului kimakkaa haukuntaa, ärhäkkää räksystystä ja matalaa louskutusta ja tätä kaikkea säesti lähestyvien tassujen töminä, kirkuna, hus hus huudot, kaatuvan tuolin kolahdus... ja sitten olikin myöhäistä ajatella mitään.

Oven suussa rynnivät kolme koiraa, jotka olivat ajankulukseen keksineet oivan takaa-ajo leikin. Leikki oli alkanut jostain ja sen reitti oli kulkenut läpi talon kirkunan ja huudon säestyksellä, nyt leikki oli johdattanut koira kolmikon vanillan sisäpihalle.

Anna Kirkaisi säikähdyksestä ja pyykkikori liinavaatteineen sinkoutui maahan. Kolme koiraa
säntäilivät sinne ja tänne, toisiaan jahdaten ja iloisesti haukkuen.

Kukko parka rääkäisi ja räpisteli tikkaiden päälle, josta nyt kaakatti hyvin paheksuvalla äänellä.

Koirat huomasivat kukon ja alkoivat entistä riehakkaamman haukunnan, ne luulivat saavansa uuden leikkitoverin jahtausleikkiinsä.

Silloin Kukko pörhisti jokaisen höyhenensä ja kiekaisi KUKKOKIEKUU!! Se oli oikein vertahyytävä kiekaisu, sen seurauksen koira kolmikko hiljeni kuin käskystä. Anna nappasi kukon syliinsä ja totesi koira kolmikolle. "Olkaas nyt hiljaa, kun Kenraali niin käskee."

Violetta ryntäsi sisäpihalle mekastuksen kuullessaan, hän oli ollut asettelemassa ruusuja maljakkoon ja riensi nyt paikalle ruusunoksat kädessään.

"Mikä ihmeen mekastus täällä on?" Violetta sai vaivoin puuskutettua.

"Oi ei täällä mitään ihmeellistä, Kenraali se vain kutsui komppaniansa paikalle käskynjakoon." Totesi Anna hilpeästi ja silitteli hellästi kukon pehmeitä sulkia.

Perunat ja päärynät laatikoissaan ovat Sinikan taituroimia, laatikoita olen vain hiukan maalilla sotkenut. Myös Kukkakaali punomassani korissa on Sinikan tekemä. Liinavaatekori on myöskin Sinikalta joulukalenteri vaihdosta.

Sienet ja kukkakaalin (pöydällä) olen ostanut tampereen messuilta Mirjan pöydästä.

Hyllyn ostin Forssan markkinoilta Nukkekodin- ja lelun pöydästä

Violettan uudet vaatteet

Iki ihana ja ihan ensimmäinen nukkekodin nukkeni, on vihdoista viimein saanut asianmukaiset ja paremmin tyylillisesti sopivat vaatteet... no joo eikä kestänytkään kuin "hiukan" ;D

Ruusuiseen tunnelmaan virittäydytään Tampereella Hatanpään kasvitieteellisestä puutarhasta nappaamallani kuvalla. Jos olet ruusujen ystävä ,käy ihmeessä siellä hurmaantumassa, kaunista eikä maksa mitään. Alueella on myös nukke- ja pukumuseo ja sinne on sitten sisäänpääsymaksu.

Tämän puvun idea on syöpynyt verkkokalvoilleni elokuvasta Marie Antoinette. Ja asiaa pitkään kypsyteltyäni päätin ideaa sitten hyödyntää.

Ruusu sopii kuin nakutettuna Violettan pukuun, sillä hänellä on myös oma kukkakauppansa, jota voit kurkkia tuolta Pippurinen blogistani.

Tässä puku takaa, hiukan törröttää tuo kangas kun mekon sisällä on seisontatuki, jotta täti pysyisi paremmin pystyssä.

Violettan asu oli alunperin Empire tyylinen, mutta kun aikakautta muutin niin vaihdoinpa nyt vihdoista viimein tuota puvun tyyliäkin. No myssy pysyi entisenlaisena.

Tässä Violettan puku aiemmin.

Ja takaa.

Vielä olisi nukkeja, jotka odottavat uutta vaatetta yllensä, tai vaatteita ylipäätään..no harjoitukset jatkuvat :)

Mollyn uudet vaatteet ja vaihekuvia

Villa vanillan aina niin touhukas Molly on vihdoista viimein saanut asianmukaista vaatetta yllensä.

Tämä kuva on Tampereelta Hatanpään kasvitieteellisestä puutarhasta. Siniset kukat kukkivat myös Mollun uudessa mekossa.

Tässä uudistunut ilme.

Tässä lähtötilanne..ihan siistit pukimet, mutta kun halusin uudistaa paremmin koko taloon ja tarinaan paremmin sopiviksi.

Ensiksi tein hihat. Tuollaiset tuubit, jotka rypytin molemmista reunoista.

Mallia puvulle otin kirjasta Länsimainen puku antiikista nykyaikaan: John Peacock. Puvun esikuvana on Englantilaisen sisäkön puku vuodelta 1743. Mutta minä tietysti halusin värikkäämmän ja hiukan erilaisen... mutta ideaa hain siis tuolta :)

Hihat ovat tällaiset lyhkäset siitä syystä, ettei niitä päällyspuvun alta näy kuin hieman ja koko pitkinä niistä tulisi nukkekoti nukelle turhan pönäkät.

Puvun yläosan tein simppelisti niin, että kangas kaksinkerroin, yläreunaan saksilla pieni neliö aukko. Pää siitä sisään ja sitten saksilla ja neulalla ja langalla hihojen ja vyötärön muotoilua.

Puvun etuosaan tein tyypillisen korsettimainen etuosan. leikkasin kankaan kolmion malliseksi ja käänsin hiukan reunasta ja ompelin kiinni paikoilleen.

Tässä vaiheessa laiton puvun etumukseen hiukan pumpulia täytteeksi ja liimasin kaula-aukon kiinni vartaloon. Mollyn takana näkyvä liima on ihan huippua nukkekotikäytössä ja muussakin.

Seuraavaksi leikkasin leveän kangas soiron, jonka ompelin oikeat puolet vastakkain ja harsin yläreunasta, näin saa hyvin mekon rypytettyä paikoilleen, kun vetää langasta. Mekon asettelin tälleen hassusti ylösalaisin ja ompelin paikoilleen.

Hapsutukset ja langanpätkät jäävät näin hameen alle. Mollylle tein vielä alushameen samalla tavalla. Päällyskangas kun on ihanaa, mutta todella läpinäkyvää ja eihän sitä näin vanhemmat rouvas ihmiset nyt ihan läpinäkyvissä mekoissa viitsi esiintyä.

Esiliinana toimii vyötärölle ommeltu kankaanpalanen, jonka reunat olen liimannut.

hartioille asettelin kolmion muotoisen kankaanpalasen huiviksi.

puvun selkäosaa ompelin muutamilla poistoilla kiinni, jotta tulisi vaikutelma korsettimaisesta nyöritetystä puvun kiinnityksestä.

Lopuksi liiman avulla tein kapeat kangas suikaleet, josta leikkasin lyhyet kankaan palaset hihoihin, näistä tulee hihojen mansetit.

Hiuslaite ja aluspöksyt olivat nukella jo ennestään.

Lopuksi suihkuttelin hameenhelmoihin hiuslakkaa ja asettelin joitakin laskoksia, kuivumista nopeutin hiustenkuivaajalla.