torstai 8. lokakuuta 2009

Madame Cilvia Raven

Leski-rouva Cilvia Raven oli saapunut Ranskasta, katsastamaan poikansa taloutta, uutta miniäänsä, tytärtään ja lapsen lapsiaan. Madame oli matkasta uupunut, mutta silti riemuissaan tavatessaan rakkaan poikansa ja tyttärensä.

Kolkko talo ranskassa, oli kaikunut tyhjyyttään, täällä kaikui Jonah pojan nauru, iloisten vanhojen rouvien kaakatus ja Bella-neidin korkojen kopina, tämän vilistäessä pitkin portaita ja kartanon huoneita.

Cilvia rakasti koreita vaatteita ja upeaa peruukkiaan. Jonah pojan naurun pyrskähdyksetkään, eivät estäneet häntä käyttämästä tätä upeaa ranskalaisen peruukkimestarin luomusta.

Cilvian mielestä ylhäisö rouvan täytyi näyttääkin mahtavalta ja kunnioitusta herättävältä. Kertoessaan pojan pojalleen peruukeista, joissa keikkui lintuja ja jopa laivojakin, oli tämä nauranut aivan katketakseen. Cilvia oli yrittänyt näyttää vakavalta asiaa kertoessaan, mutta yhtyi sitten Jonah pojan nauruun.

Erityisen ylpeä Madame Cilvia oli hoikkana säilyneestä vartalostaan ja sorjista sääristään, niillä olikin tanssittu, jos jonkinlaista menuettia, jopa itsensä kuninkaan hovissa.

Ilkeämieliset naapurin rouvat olivat Ranskassa vihjailleet, että leski-rouvana hänen pitäisi pukeutua mustaan ja käyttäytyä muutenkin hillitymmin ja vaatimattomasti. Oh la laa, oli cilvia silloin vain tuumannut..hänenkö pitäisi pukeutua tervaan ja höyheniin, jotta kateellisten kielenkannat eivät kalkattaisi. Voi kateellisiahan tulisi aina olemaan, jos hän pukeutuisikin mustaan pukuun, olisi toisilla kadehdittavana hänen rahansa tai upea neulankäyttönsä.

Mutta nyt hän oli rakkaiden lapsukaistensa luona ja aikoi tänne jäädäkin pitemmäksi aikaa, sillä perheeseen oli syntynyt kauan kaivattu poika lapsi ja Cilvian mielestä oli aivan ihanaa olla isoäiti.

Nukke on Taru Astikaisen käsialaa ja Victoria alkuperäiseltä nimeltään. Nuken olen nimennyt uudestaan edesmenneen mummuni nimeä mukaillen.


Ei kommentteja: